tiistai 27. syyskuuta 2011

1) Kuvagalleriat

IRC-galleriassa on kuvia melko nuorista ihmisistä, vaikka joukosta saattaa löytyä muutama vanhempikin.  Pääasiassa tällaiset sivustot ovat kuitenkin nuorten keskuudessa suositumpia.

Kuvakenetissä kuvat ovat jo selvästi rohkeampia kuin Irc-galleriassa ja käsityksekseni jääkin tältä sivustolta ns. ''kumppanin etsintä'' tai vähintäänkin huomion etsintä. Kuvakenetissäkin kuvissa esiintyvät henkilöt ovat melko nuoria.

ii2 kuuluu aika samaan sarjaan kuin kaksi aijempaakin sivustoa. Osa kuvista tälläkin sivustolla on melko rohkeita.

Etuna näillä sivustoilla voi olla (etenkin nuorilla) joukkoon kuulumisen tunne: 'koska muutkin laittavat kuviansa, niin minäkin'. Varsinkin teini-iässä on mukavempi kuulua joukkoon kuin olla ulkopuolella. Muuna etuna voi olla uusien tuttavuuksien solmiminen ja omien mietteitten jakaminen.

Omasta mielestäni kuitenkin huonoja puolia on enemmän, tai ne ovat painavempia kuin hyvät puolet. Varsinkin juuri nuoret ihmiset laittavat huomion toivossa itsestään melko paljastavia kuvia nettiin ajattelematta sen seurausta. Netissä ja näillä sivustoilla liikkuu myös hämärää porukkaa keksityillä henkilöllisyyksillä. Huonoimmassa tapauksessa uudet nettituttavuudet voivat johtaa tapaamiseen ''laitapuolenkulkijan'' kanssa ja sillä voi olla ikävät seuraukset.

Vaikka nettiin laitetaan kuvia yleensä positiivisen palautteen toivossa, voi palaute olla joskus negatiivistakin. Nuoret voivat olla toisilleen hyvin julmia ja jopa haukkua toisten  kuvia. Tämä johtaa itsetunnon heikkenemiseen ja ehkä oman kuvan vääristymiseen. Myös tämän takia tulisi miettiä tarkkaan, kannattaako joka paikkaan välttämättä lisätä omaa kuvaansa arvostelevien silmien alle. Varsinkin jos kyseisessä gallerassa tällainen ulkonäön arvostelu on olennaista.

Jos minulla olisi tilaisuus keroa näistä kuvagallerioista vanhempainillassa, niin luultavasti näyttäisin kyseisiä sivuja vanhemmille ja kertoisin myöskin näistä aijemmista mietteistäni heille. Niin hyvät kuin huonot puolet. Jokainen heistä voisi tällöin muodostaa oman kuvan ja mielipiteensä tällaisista gallerioista. Kehottaisin vanhempia kuitenkin keskustelemaan lastensa kanssa näistä sivustoista ja niihin liittyvistä haitoista ja vaaroista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti